Uudistuneen liiton kutsuun on vastattu. Uusia jäseniä, erityisesti yritys- ja yhteisöjäseniä liittyy tasaisena virtana.
Yhtenien yhdistys kaikille omistajanvaihdoksia edistäville
Yritysvälittäjäin liitosta yhteinen yhdistys kaikille omistajanvaihdostoimijoille
16 vuotias Suomen Yritysvälittäjäin liitto päätti historiallisessa vuosikokouksessaan 23.10.2018 muuttaa yhdistys palvelemaan kaikkia omistajanvaihdosteeman kanssa työtätekeviä ja aiheesta kiinnostuneita. Meneillään olevan sääntömuutoksen jälkeen ovet avataan yhtäläisesti jokaiselle taholle ja henkilölle, joka tuntee omakseen omistajanvaihdosten edistämisen ja sen parissa työskentelevien ammatillisten valmiuksien ylläpidon ja kehittämisen.
Jatka lukemista ”Yhtenien yhdistys kaikille omistajanvaihdoksia edistäville”
Yrittäjien kokemukset yrityskaupoista ovat pääasiassa hyviä – Naiset ja pienet yritykset tarvitsevat eniten tukea
Yrityskauppakulttuuri on kehittynyt Suomessa. Tiistaina julkistetun tutkimuksen mukaan omistajanvaihdos nähdään yhä useammin tapana kasvaa ja ryhtyä yrittäjäksi.
Janne Koivuniemi Finnverasta on vuoden 2018 omistajanvaihdosasiantuntija
Aluepäällikkö Janne Koivuniemi on nimitetty vuoden omistajanvaihdosasiantuntijaksi. Hän sai vahvan kannatuksen Omistajanvaihdosfoorumin järjestämän konferenssin osallistujilta.
Jatka lukemista ”Janne Koivuniemi Finnverasta on vuoden 2018 omistajanvaihdosasiantuntija ”
Vuoden 2016 omistajanvaihdosasiantuntijaksi valittu Suomen Yritysvälittäjäin liiton pj Juha Rantanen
Vuoden 2016 omistajanvaihdosasiantuntijaksi valittu Suomen Yritysvälittäjäin liiton pj Juha Rantanen