Kansainvälinen yrityskauppa kasvun lähteenä pk-yrityksille

Kun puhutaan pk-yritysten kansainvälistymisestä, keskustelu keskittyy usein vientiin ja orgaaniseen kasvuun. Nämä ovat toki tärkeitä, mutta vähemmän huomiota saa keino, joka monessa tapauksessa tarjoaa nopean ja vaikuttavan väylän uusille markkinoille: kansainvälinen yrityskauppa. Tuore tutkimus (2025) selvitti suomalaisten pk-yritysten kokemuksia kansainvälisistä yritysostoista. Tulokset olivat selkeitä: yritysosto koetaan nopeana, tehokkaana ja suositeltavana keinona laajentua kansainvälisesti. Kaikki tutkimukseen osallistuneet yritykset kertoivat olevansa valmiita tekemään saman ratkaisun uudelleen, mikä antaa vahvan viestin kansainvälisen yrityskaupan potentiaalista myös muille pk-yrityksille.

Kansainvälinen yrityskauppa sisältää useita etuja. Ostamalla ulkomaisen toimijan yritys saa käyttöönsä välittömän markkinaläsnäolon, olemassa olevan asiakaskunnan, toimivat jakelukanavat ja paikallistuntemusta omaavan henkilöstön. Se on kuin ostaisi valmiin talon sen sijaan, että rakentaisi kaiken alusta. Aikaa, rahaa ja energiaa säästyy merkittävästi.

Yrityskauppa ei ole kuitenkaan pikavoitto. Prosessi kestää yleensä yhdestä kolmeen vuotta, ja vaikka tämä on huomattavasti nopeampaa kuin orgaaninen kasvu, varsinainen työ alkaa usein vasta yrityskaupan jälkeen. Yrityskauppaan ja sen jälkeiseen integraatioon liittyvä työmäärä aliarvioidaan helposti. On tärkeää resursoida riittävästi ja hyödyntää ulkopuolista asiantuntemusta asioissa, joissa itsellä ei ole osaamista. Erityisesti ulkomailla ja tuntemattomilla markkinoilla kumppani on tarpeen.

Yksi keskeinen haaste monille pk-yrityksille on rahoitus. Kansainvälinen yrityskauppa edellyttää vahvaa taloudellista pääomaa. Tutkimuksessa mukana olleet yritykset rahoittivat kaupan kohteen useimmiten pääomasijoituksella ja Finnveran takauksella. Tärkeäksi tekijäksi nähtiin ostokohteen oikea mitoitus: kun kohde on kooltaan noin puolet ostavasta yrityksestä, rahoitus on todennäköisemmin järjestettävissä, integraatio pysyy hallittavissa ja riskit siedettävinä. Yrityskauppa onkin toteutettavissa oikein mitoitetuilla askelilla.

Yrityskaupan onnistuminen ei lepää vain Exceleissä. Keskeinen tekijä on ihmisten ja kulttuurien yhteensovittaminen. Epäonnistumiset liittyvät harvoin liiketoiminnan heikkouksiin, vaan useammin kulttuurieroihin, puutteelliseen viestintään tai huonosti hoidettuun integraatioon. Nämä riskit ovat kuitenkin hallittavissa huolellisella suunnittelulla, avoimella vuorovaikutuksella sekä selkeällä johtamisella. Luvut ovat tärkeitä, mutta ihmiset ratkaisevat yrityskaupan onnistumisen.

Tutkimuksen mukaan kansainvälisessä yritysostossa menestyvät pk-yritykset jakavat useita yhteisiä piirteitä: vahva liiketoimintakonsepti, terve taloudellinen pohja ja sitoutunut johto. Aiempi kokemus yritysostoista tai osaaminen sen hankkimiseksi koettiin selkeänä etuna. Sen lisäksi riskinottokyky ja valmius investoida ennen lopullista varmuutta kaupasta sekä vahva brändi nähtiin tärkeänä onnistumisen kannalta.

Kansainväliset yrityskaupat eivät ole vain suurten yritysten pelikenttä. Kun strategia on kirkas ja resurssit kohdennetaan oikein, pk-yritys voi edetä yrityskaupan avulla nopeasti ja hallitusti uusille kansainvälisille markkinoille. Onkin aika ottaa yrityskauppa entistä vahvemmin käyttöön työkaluna, jolla suomalaiset pk-yritykset voivat rakentaa kasvuaan ja ottaa paikkansa kansainvälisillä markkinoilla.

 

Kirjoittaja:
Marianne Ruusunhelmi

Omistajanvaihdosasiantuntija Suomen Yrittäjät, Omistajanvaihdos yrityksen kansainvälistymisen työkaluna -hanke