Omistajanvaihdoksia tehdään yhteistyöllä – SYVL

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain Liitto (SYVL) – nimenä melkoinen sanahirviö, mutta nimi kertoo juuri sen miksi yhdistys on olemassa. SYVL:n kaikilla jäsenillä on ydinajatuksena omistajanvaihdosten edistäminen. Jäsenet tekevät sitä paikallisesti, alueellisesti, valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Mikä loistava tiimi meillä onkaan jo nyt kasassa!

SYVLin jäsenkunnalla on paras tietämys isosta kuvasta ja tuntemus kentän tarpeista

Olen saanut toimia nyt parin kuukauden verran SYVL:n uutena puheenjohtajana. Edellinen hallitus on tehnyt hyvää työtä ja varsinkin muutamana edellisenä vuotena vauhti on vain kiihtynyt. SYVL:n jäsenten vuoksi tähän pestiin oli helppo astua, vaikkakin edellisen puheenjohtajan saappaat näyttävät jonnin verran isommilta kuin omani. Kun minua kysyttiin yhdistyksen puheenjohtajaksi, mietin että aikamoinen juttu. Koin yhdistyksessä olevan monella paljon enemmän osaamista kuin minulla. Sitten tajusin, että sehän tässä juuri parasta onkin! Minun ei tarvitse osata kaikkea, vaan eri henkilöiden vahvuudet yhdistyvät. Ja tämähän se on koko yhdistyksen ydin.

Näen SYVL:n tulevaisuuden vahvana. Yhdistyksen kautta voidaan kehittää omistajanvaihdospalveluita, lisätä niiden tunnettavuutta, parantaa entisestään yhteistyötä julkisen ja yksityisen toimijan välillä. Tällä jäsenkunnalla on tietämys omistajanvaihdoksen isosta kuvasta, mutta ennen kaikkea, heillä on tiedossa kentän tuntemus. He tekevät töitä yrittäjien parissa, he kuulevat yrittäjien tarpeet ja haasteet. SYVL:n tehtävä on viedä näitä asioita omalta osaltaan eteenpäin yhdessä muiden omistajanvaihdostoimijoiden kanssa, mm. Omistajanvaihdosfoorumin.

Yritysvälittäjien auktorisointi varmistaa osaamisen ja ammattitaidon

Jotta SYVL pääsee tavoitteisiinsa ja jotta SYVL pääsee vaikuttamaan vielä paremmin omistajanvaihdosten etenemiseen, me tarvitsemme jäseniä, jotka vahvistavat jo olemassa olevaa loistavaa tiimiä. Yksi yhdistyksen kärkihankkeita vuonna 2024 onkin jäsenyydet. Seuraavan vuoden aikana vahvistamme jäsenkuntaamme ja jäsenyyden merkitystä. Näemme erittäin tärkeänä, että meillä on jäseninä sekä omistajanvaihdosneuvojia kuin omistajanvaihdosasiantuntijoita. Haluamme olla myös mukana kasvattamassa kaikkien näiden osaamista. Uusien jäsenten hankkimiseen toivotamme tervetulleeksi mukaan kaikki nykyiset jäsenet.

Yritysvälittäjän auktorisointitentti järjestetään jälleen kesäkuussa 2024. Auktorisointi varmistaa yritysvälittäjän osaamisen ja ammattitaidon. Auktorisoinnin haku on kaksiosainen, ensin haetaan oikeutta osallistua tenttiin. Osallistumiskriteereinä ovat mm. SYVL:n jäsenyys sekä kokemus yrityskauppojen toteuttamisesta. Osallistumisoikeuden myöntämisestä päättää SYVL:n hallitus. Voit lukea lisää auktorisoinnista www.syvl.fi tai voit tilata yritysvälittäjän auktorisoinnin tietopaketin. Jos vähänkin kiinnostaa, niin ilmoittaudu mukaan vaikka heti!

Omistajanvaihdos voi olla meille päivittäistä, mutta yrittäjälle ainutlaatuinen kokemus ja se meidän pitäisi aina muistaa

Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain liitto muistuttaa minua yhteistyöllä ja  osaamisen lisäämisellä siitä, kuinka monialainen kenttä omistajanvaihdos on. Me tarvitsemme paljon erilaista osaamista jokaiseen omistajanvaihdosprosessiin. Olemme herkän asian äärellä ja vaikka omistajanvaihdos on meille päivittäistä, niin varsinkin pienelle yrittäjälle se voi olla ainutkertainen kokemus ja se meidän pitäisi aina muistaa. Mielelläni näkisin myös SYVL:n jäsenkunnassa tekijöitä, jotka tekevät työtä asiakkaan henkisen jaksamisen parissa. Se voisi tuoda uuden vivahteen meidän omistajanvaihdospalvelukenttään.

Toivotan teille kaikille, koko SYVL:n hallituksen puolesta, oikein kukoistavaa vuotta 2024. Lämpimästi tervetuloa mukaan omistajanvaihdostoimijoiden omaan yhdistykseen, jossa voit vaikuttaa tuomalla esiin osaamisesi ja näkemyksesi. Työstetään yhdessä yrittäjälle parhaat edellytykset tehdä omistajanvaihdos ja mieluummin hieman ennakoiden kuin jälkijättöisesti.

Tammikuisin terveisin,
Paula Pihlajamaa

Liity jäseneksihttps://syvl.fi/liity-jaseneksi/

YHTEYSTIEDOT

paula.pihlajamaa@syvl.fi
050-4399808
KIRJO